Esteiden raivaaminen uuden lukion OPS:n tieltä

Olen alunperin Jyväskylän yliopistosta, mikä saattaa selittää kiinnostukseni myös rakasta pohjoisempaa yliopistoani ja sen tapahtumia kohden. On hyvä säilyttää asioiden perspektiivi ja kehittää omaa oppimista eri tiedonlähteiden avulla. Nyt silmiini kantautui ensin facebookin, sitten Ylen ja lopulta Tiedonjyvä-verkkolehden sivuilta Jyväskylän yliopiston kemian aineenopettajakoulutuksesta vastaavan professorin Jan Lundellin kolumni " Ei ylioppilaskirjoituksille!"

Kuva professori Jan Lundellista (kuvankaappaus Tiedonjyvä-lehden nettisivuilta 29.9.2015)

Kolumnissa Jan (sinuttelu on kait sallittua, kun ollaan niin tuttuja) vaatii ylioppilaskirjoitusten lopettamista ja säästyvän ajan sekä energian käyttämistä uudenlaisen oppijalähtöisen koulutuksen kehittämiseen, kouluinfrastruktuurin perusparannukseen ja oppiainerajat ylittävän projektitoiminnan kasvattamiseen. Ylioppilaskirjoitusten lakkauttaminen vapauttaisi puoli vuotta lisää lukion opetuskäyttöön, vapauttaisi aikaa opettajien säännölliseen vuosittaisiin täydennyskoulutuksiin sekä muokkaisi suhtautumista suoriutumisen arviointiin ja oppilaiden arviointiin.

Mitä muuta hyvää ylioppilaskirjoitusten lakkauttamisesta sitten tulisi?

Oppilailla voisi olla enemmän valikoimaa niin oppiaineissa kuin niiden kursseissa,  terveyttä ja hyvinvointia edistävät koulun toimet lisääntyisivät oppilaiden eduksi, arviointi olisi jatkuvaa megalomaanisen loppukokeen sijaan ja YTL:n asiantuntijat keskittyisivät omaan työhönsä eli tutkimukseen ja opetukseen.

Lisäksi yliopistojen pääsykokeet muuttuisivat osaamista ja soveltuvuutta mittaaviksi, mikä kehittäisi taas yliopistojen opetussuunnitelmatyötä ja opetuksen laatua.

Tahdon!

Linkki alkuperäiseen kolumniin:
https://www.jyu.fi/tiedonjyva/uutiset/kolumni-ei-ylioppilaskirjoituksille/view

Kouluvierailu Viikin Norssiin

Heipähei taas!

Ja tänään aiheena oli kouluvierailu Viikin normaalikoululle ja kahdeksasluokkalaisten oppitunnille. Vierailu lähti hyvin auditorion aamunavauksesta liikkeelle, jonka jälkeen pääsimme Hannan kanssa seuraamaan nuorten tutkijoiden kosteusvoiteen tekoa. Oppitunnin tavoitteena oli työkäytänteiden harjaannuttaminen ja tunti sujuikin mukavasti lyhyen alkujohdannon säestämänä. Oppitunnin aiheena oli kosmetiikka, johon aiemmin valmistettu steariinihappo sekä päärynän tuoksuinen esteri sopivat kuin suojalasit kemistille. Ja suojalasien sekä -takkien käyttöä tunnilla valvottiinkin tarkasti.

Mitä me tarkkailijat opimme tästä?

Paljon. Mutta ei tarpeeksi.

Yhden oppitunnin seuraaminen on hieno keino tutustua kemian opetukseen, mutta todelliseen oppimiseen ja oppitunnin rakenteen sekä opetuksen hienouksien ymmärtämiseen yksi oppitunti ei riitä. Innolla odottaen seuraavaa kertaa!

Kuva 1: Se hieno suuren suuri eksikaattori.

Kuva 2: Kosteusvoiteet uusissa Dior:in purkeissa.

Peruskoulun OPS

Peruskoulun vuoden 2014 OPS-suunnitelmassa sivulla 35 lukee: " Huoltajalla on ensisijainen vastuu lapsensa kasvatuksesta." Mietimme Hannan kanssa lauseen merkitystä opetuksessa ja ns. kolmikannan (koulu, oppilas, koti) yhteistyön toteutuksessa. Mitä lause todella tarkoittaa ja miten opettajan tulee suhtautua oppilaan käyttäytymiseen puuttumatta kodin kasvatuskäsityksiin? Saako opettaja silti kasvattaa lasta ja poiketa kodin käsityksistä? Mielenkiintoisia kysymyksiä maailma täynnä.

Gadolin ohjaus, Hanna komppaa

Allekirjoittaneen päivä alkoi Gadoliin ohjauksen aamuna pienehköllä paniikilla. Kello 8.30 tämä peikko havahtuu sängyn pohjalta vaikka tähän nimenomaiseen aikaa piti olla jo Kantokasken koululla. Ensimmäinen 15 minuuttia kuluu kokonaisvaltaisen itseinhon ja epäonnistumisenpelon karistamiseen ja seuraavat taas pikapikaa tehtyihin aamutoimiin ja bussipysäkille juoksemiseen, vain odottaakseen bussia yli kymmenen minuuttia. Väsynyt bussimatka ja vihdoin perillä. "Kaiken kukkuraksi en ees löydä koulun etuovea...(murinaa)" ajattelee edelleen pölähtäneen näköinen opettajaopiskelija.

Kaikki kääntyy kuitenkin aivan päälaelleen heti kun pääsee auttamaan superinnokkaita viides- ja kuudesluokkalaisia. Murina on tiessään ja oma väsymys unohtuu tyystin.

Sokerivedestä ja elintarvikeväreistä syntyy kauniita sateenkaaria. Se herättää paljon kysymyksiä. Miksi? Onko tää hyvä? Miten tää pipetti toimii? Miten toi tehdään? Pipetointi osoittautuu osalle varsin haastavaksi ja pääsinkin neuvomaan monelle kuinka kaikkein hienoimmat sateenkaaret syntyvät. Oppilaat saivat todeta kuinka rauhallisesti keskittymällä sai parempaa jälkeä aikaan ja minä kuinka oma-aloitteisuus ja kärsivällinen neuvominen palkitaan.

Keikka sai miettimään sitä, mitä kaikkea käytännön töillä voi opettaa ja miten niitä saisi tarpeeksi ujutettua omaan opetukseen. Ja sen, että milloin sitä ehtis sijaistamaan taas, kun tuli ikävä :)

P.S. Jospa saisin kuvat kohta koneelle, niin tulis jotai todistusaineistoakin niistä sateenkaarista.

Gadolin-ohjaus

Ja niin meni kouluvierailu sekä Gadolin-ohjaus kuin yhdessä hujauksessa. Aika menee kuin siivillä, kun saa tehdä sitä mistä tykkää ja näkee kuinka oppilaat kehittyvät silmissä. Ihanaa :) Vaikka sokerisateenkaaret-työ tuntuu näin maisterivaiheen opiskelijalle turhan simppeliltä, 5- ja 6- luokkalaisilla riittää siinäkin haastetta. Opetellaan ottamaan vettä vain puolet dekasta, ei 600 ml, opetellaan ottamaan samankokoisia ruokalusikallisia sokeria ja liuottamaan sokeri kuumaan veteen, opetellaan pipetoimaan ja käsittelemään koeputkea sekä opetellaan rauhallisuutta, keskittymistä sekä havainnointia. On siinä nuorella opettelemista 45 minuutissa liian pitkässä labratakissa ja suojalaseissa, jotka eivät ihan tipu nenälle :)

Lisäksi pitää oppia soveltamaan, kun sokerisateenkaaresta tuleekin koeputkellinen siniviolettia mömmöä. Ei ole helppoa, ei :) Mutta kaikki ryhmät suoriutuivat loistavasti ja mukaan mahtui niin mahtavan tarkkoja sateenkaaria kuin hieman soveltavampiakin. Erityisesti itse pidin siitä asenteesta, että " Saako tämän tehdä uudestaan?". Ja sitten tehtiin, uudestaan ja uudestaan. Kyllä pitäisi sitä ihmistä kiittää, joka keksi toiston idean. Kiitos hänelle ja toistolla oppineille ihmisille. Kiitos.

Ja kiitos ihanille oppilaille, sillä ilman teitä emme mekään olisi oppineet, miten teidän ikäinen käsittelee tiheyden ilmiötä sokerivesiseoksen avulla. Gracias! :)

Kohti oppimiskokemuksia

Huomenna (21.9.15) osallistumme Kantokasken koulun kemian oppitunneille ja pääsemme 5-6-luokkalaisten kanssa tekemään sokerisateenkaaria. Jännää :) Sokerisateenkaarien ideana on innostaa oppilaat kiinnostumaan kemian ihmeelliseen maailmaan sekä tukea heitä tiheyden käsitteen ymmärtämisessä. Varsinainen työ koostuu elintarvikeväreillä värjätyistä liuoksista, joihin on liuotettu eri määrä sokeria. Kun nämä liuokset yhdistetään, liuokset järjestyvät tiheyden mukaan ja raskain kulkeutuu pohjalle. Työ on siis simppeli ja mukava. Käytännön toteutus lähinnä jännittää, miten yli 20 oppilaan ryhmät pitävät työstä JA miten työn toteutus onnistuu. Ollaan niin jännän äärellä :)